Bookmark and Share
 
   
 

13.3.2015: Vaihtoehtoja leikkauslistoille

Ovatko leikkauslistat ainoa tie Suomen tiukan taloustilanteen ratkaisemisessa? Mielestäni ei. Seuraava kolumnini aiheesta julkaistiin (hieman stilisoituna) Karjalaisessa 13.3.2015.


--------------------------------------


Vaihtoehtoja leikkauslistoille


Ärsyttääkö palveluiden karkaaminen kauemmaksi? Minne siirtyivät lähimmät poliisin, Kelan tai Postin palvelupisteet omilta kotikulmilta? Sijoitettiinko jokin virasto taas Kuopioon?


Entä oletko sitä mieltä, että virkamiehiä joutaisi irtisanoa, byrokraateista säästää ja julkishallintoa karsia?


Siinä tapauksessa olet saanut, mitä olet tilannut - tosin tahtomattasi. Missäpä muualla säästöohjelmat ja hallinnon karsiminen näkyisivät selkeämmin kuin maakunnissa ja pienissä pitäjissä?


Valtiolta on irtisanottu 2000-luvulla mittaluokkaa 10 000 työntekijää. Koska työtehtäviä ei ole vähennetty samaan tahtiin, on samojen tehtävien suorittamiseksi jouduttu hankkimaan ulkopuolisia konsulttipalveluita. Konsulteista on pelkästään vuonna 2012 aiheutunut noin 562 miljoonan euron kustannukset. Näin säästäminen tulee todella kalliiksi.


Henkilöstön vähentäminen ei muutenkaan ole ihmelääke säästöjä etsittäessä. Esimerkiksi Imatralla, Heinolassa ja Raisiossa on lastensuojelussa säästetty miljoonia uusia työntekijöitä palkkaamalla. Isommalla työntekijäjoukolla on kyetty ehkäisemään ennalta sellaisia ongelmia, jotka myöhemmin tuottaisivat suuria kustannuksia kunnalle.


Entä kannattaisiko terveyskeskuksiin palkata lisää työvoimaa huolehtimaan siitä, ettei lääkärien työaikaa käytettäisi paperitöihin vaan potilaiden hoitamiseen?


Talouspolitiikka hallitsee tällä hetkellä kaikkea poliittista keskustelua. Pelkkien leikkauslistojen sijasta asiaan kaivattaisiin monipuolisempaa otetta.
Yksipuolinen leikkauspolitiikka voi johtaa negatiiviseen talouskierteeseen, vaikka tavoitteena tulisi olla paremmat kasvunäkymät.


Tarvitsemme leikkausten, rakenneuudistusten ja elvyttämistoimien yhdistelmän. Sen tulee tähdätä siihen, että leikkaukset kansalaisten palveluihin ja etuihin jäävät mahdollisimman pieniksi ja valtion talous saadaan jälleen jaloilleen. Vähätuloisimpien palveluita ja etuuksia ei tässäkään tapauksessa saa leikata.


Meillä on jo esimerkiksi Pohjoismaiden pienin opintotuki ja sosiaaliturvan minimitaso on kokonaisuutena arvioitu riittämättömäksi Euroopan neuvoston hiljattaisessa kannanotossa.


Harri Hölttä
Eduskuntavaaliehdokas (vihr.)
Joensuu



 
 

Galleriat

 

Harri Hölttä


 
 

© 2011 Harri Hölttä | Toteutus Suomimedia Oy | Virtalähteenä Drupal