Bookmark and Share
 
   
 

Pihalinnut 2012 / Syys-joulukuu

Syyskuun alkaessa lintujen määrä pihalla kasvoi mukavasti. Varsinkin rastaita, tiaisia ja peippoja oli useina päivinä paljon. Muutamia punarintoja ja pajulintuja näkyi myös ja puukiipijäkin kävi pariin otteeseen melskaamassa lähikuusikossa. Mutta lintujen paljoudesta huolimatta lajit olivat enimmäkseen vanhoja tuttuja, kunnes sitten..


17.9. (65)


...maanantai-aamuna peukaloinen mellasti kuusikon suojissa. Ihme miten niin pienestä linnusta lähtee niin paljon ääntä!


Veikkaukseni seuraavaksi uudeksi pihalinnuksi on muuten valkoposkihanhi.


22.9. (66)


Noh, kerrankos tuota erehtyy: ei tullut seuraavaksi valkoposkihanhea, vaan pajusirkku.


Ja vaikkei tämä omalla pihalla tapahtunutkaan, niin mainittakoon myös, että irroitin tänään kaksi pajulintua marjapuskan suojana olleesta pienisilmäisestä verkosta. Toiselle apu ehti ajoissa ja sain sen vapautettua elossa, mutta toinen oli ehtinyt kuristua verkkoon. Varovasti niiden verkkojen kanssa!


5.10. (67)


Onpas rastaita, putsaavat lähiympäristön pihlajia ja muita marjapuskia marjoista..ja muutenkin lintuja riittää: peippoja, tilhiä, tiaisia. Puukiipijä on kuulunut parina päivänä ja tänään se kävi pihan omenapuussakin kiipeilemässä.


Ja tänään tuli viimein se ennustettu valkoposkihanhikin, noin neljänkymmenenyksilön parvi kaahasi kodin ilmatilassa iltahämärissä. Arvaus seuraavaksi uudeksi lajiksi on kulorastas...


8.10. (67)


Iltahämärissä muutti noin kahden sadan hanhen parvi lounasta kohden. En valitettavasti saanut lajista selvää, mutta komea näky. Ja rastaita, tilhiä, tiaisia ja peippoja riekkuu edelleen pihassa.


12.10. (67)


Draamaa kotipihalla..Huomasin ensin ikkunasta pihamaalla patsastelevan harakan, joka roikotti siipeään. Ajattelin ottaa linnun huostaan sen auttamiseksi,mutta otus oli ulos mentyäni kadonnut. Että ei saanut eräs dosentti uutta huostaanottoskandaalia tästä.


Harakan sijasta löysin ulkoa hengettömän punatulkkurouvan, joka oli juuri törmännyt ikkunaan niin kovaa,että nokka oli lytyssä. Lintu oli vielä lämmin. Koiraspunatulkku seurasi lähikuusesta kun kiikutin kalmon kompostiin,liekö ollut perhekunta?


14.10. (69)


Nyt on muuten jo selvästi hiljaisempaa...ilmeisesti rastaat ja tilhet ovat saaneet lähialueiden marjat syötyä, ei kuulu enää niin paljoa räkätystä kuin aiemmin. Ja peipotkin ovat pitkälti kaikonneet.


Mutta tänään tuli siis kaksi uutta pihapinnaa. Näistä hienompi oli kymmenen taviokuurnan parvi! Linnut lensivät lajityypillisesti haikeasti vihellellen takapihaa viistäen, marjoja etsimässä nekin. Hieno havainto! Ja se toinen laji oli naakka, sen puuttumista olinkin jo ehtinyt hieman ihmetellä..


23.10. (70)


Ja jotta pysyisi jokin järjestys yllä, niin tänään tuli sitten uudeksi pihapinnaksi se pyrstötiainen. Ainakin viisi lintua käsittänyt parvi lenteli kotikujan toisella puolella, naapurien pihassa. Kotipihassa puolestaan käväisi kuusitiainen. Alkaisi varmaan olla talviruokinnan aloittamisen aika?


24.10. (70)


Varmemmaksi vakuudeksi pyrstötiaisten ääniä kuului myös tänään, yksilömäärä jäi epäselväksi.


31.10. (70)


Punakylkirastas kävi kääntymässä pihakuusen latvassa, seuraavan näkemiseen mennee puolisen vuotta...


7.-8.11. (70)


Talvi yrittää tunkea kylään, pihalla on viitisen senttiä lunta ja pari lintulautaa. Lintulautavieraista mainittakoon pirtsakka kuusitiainen ja pihan perällä on orapihlajanmarjojen kimpussa mustarastasnaaras.


13.12. (70)


Long time, no see...routa ei nimittäin ole ajanut porsaita kotiin. Marraskuun puolella pihan ruokinnoilla kävi päivittäin tavallisempien tali- ja sinitiaisten lisäksi yksi esimerkkikappale myös hömö-, kuusi- ja töhtötiaista. Talven tulo ei kuitenkaan ole ajanut niitä vierailemaan tiiviimmin lintulaudalla, päinvastoin. Nyt niitä näkee vain todella harvakseltaan.


Tinttien lisäksi pihalla vierailee säännöllisesti harakoita, pikkuvarpusia ja käpytikka, satunnaisesti punatulkku ja varpunen. Puluporukka lentelee säännöllisesti yli, kerran ovat pysähtyneetkin, ja lähikuusikosta yltää silloin tällöin hippiäisen korkea veisuu. Keltasirkkujen saavuttua voitanee julistaa talvi saapuneeksi, mutta ei vielä.




24.12. (70)


Joululinturaportti: naakka lensi pihan yli, eikä itkenyt yhtään, puukiipijä kävi pihakuusessa huutelemassa, pari urpiaista noukki lintulaudalta tippuneita roippeita ja muutama pikkukäpylintu kipsutteli lähikuusikossa.


Saas nähdä ehtiikö tänä vuonna tulla vielä jokin uusi laji? Toisaalta 70 on mukavan pyöreä luku.



 
 

Galleriat

 

Harri Hölttä


 
 

© 2011 Harri Hölttä | Toteutus Suomimedia Oy | Virtalähteenä Drupal