Bookmark and Share
 
   
 

Asovanmeren valloitus

Seuraava Ukrainaan suuntautuneesta lintureissusta kertova juttu julkaistiin Hesarissa syyskuussa 2002. Juttu löytyy (ainakin nyt huhtikuussa 2012) myös seuraavasta nettilinkistä, mutta Juha Metson mainioita kuvia siinä ei valitettavasti ole mukana.


http://autot.oikotie.fi/uutinen/lintusafarilla-krimill%C3%A4-oranssi-pik...


Omilla sivuillani on yksi kuva kyseiseltä reissulta:


http://www.harriholtta.fi/node/91


Ja tässä siis varsinainen juttu:


Lintusafarilla Krimillä Oranssi pikkubussi vei Sivašin jättiläismatalikon parhaille neitokurki-ja viklopaikoille
Julkaistu 21.09.2002


Matti Huuskonen


Juha Metso, kuvat.


Kuljettaja Slava Dekov , 34, kääntää oranssin pikkubussin etelään kohti Krimin niemimaata. Borispolin lentokenttä ja Kiovan esikaupungit jäävät taakse, edessä on tuhat kilometriä Keski- ja Etelä-Ukrainaa.


Bussin kojetaulussa matkaa suojaavat Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi sekä Pyhä Nikolaus, joulupukki. Peilistä roikkuu karvanoppien ortodoksinen vastine, kultainen ikonipallo.


Kuuden hengen ryhmän tähtäimessä ovat Sivašin jättiläismatalikon linnut. Mustanmeren ja Asovanmeren väliin jää liki Itä-Uudenmaan kokoinen alue alle kahden metrin vettä. Matalikkoa ympäröivät arot ja pellot: kahlaajia, haukkoja ja taskuja sekä sokerina pohjalla harvinaisia, taantuvia neitokurkikantoja.


Retken oppaat eläintieteen tohtori Vladimir Makarytš Popenko , 53, ja ympäristönsuojelun tohtori Juri Andrjušenko , 40, tarjoavat alkumatkan suolakkeeksi kuivattuja lahnanparkkeja.


"Pohjois-Karjala-projekti suosittelee", matkan ainoa varsinainen lintuturisti, Suomen Birdlifen metsäasiantuntija Harri Hölttä , 26, nyhtää kalaa suuhunsa. Hänellä on yllään pohjoissavolaisen Raasion lintuaseman T-paita sekä shortsit.


Lahnan kyytipojaksi on olutta sekä Melitopolskaja-kivennäisvettä. Tohtorit työskentelevät eteläukrainalaisessa Melitopolin kaupungissa Asovan-Mustanmeren lintuasemalla, ja Dekov ajaa kaupungissa taksia oranssilla Mersullaan.


Huonosti nukuttu yö valkenee maanantaiaamuksi Hersonin maakunnassa syvällä Etelä-Ukrainassa. Sivašin rannoille on enää muutamia kymmeniä kilometrejä, ja jättimatalikon seliltä alkaa Krimin niemimaa.


"Iibis", Andrjušenko tähyilee ikkunasta.


"Kohtalainen läjä", Hölttä virkistyy. Oppaiden alkumatkasta jakamaan Ukrainan linnut -listaan piirtyy merkintä.


Tie kapenee tuskin erottuviksi renkaanjäljiksi. Andrjušenko lähtee tiedustelijaksi auton edelle. Pensaasta pyrähtää harjalintu, ja taivaalla kaartelee kaksi jalohaukkaa.


"Kas, vettä", Hölttä alkaa sitoa maastokengän nauhoja. Penkin alta pilkistää edellisiltaisen lahnan puoliksi kaluttu pyrstö.


Auto pysähtyy Agaimanski -nimisen lammen rantaan: harmaa-, jalo-, kaulus- ja kapustahaikaroita sekä "tympäiseviä pieniä tiiroja", joista Höltänkin on vaikea saada tolkkua. Ruohikossa tiksuttaa timali.


Popenko ja Andrjušenko kattavat lammen rantaan aamupalan: kahvia, teetä, kurkkuja, tomaatteja, leipää, makkaraa, kananmunia ja suolaihraa. Lasipurkista leivälle levitetään Popenkon Ljudmila -vaimon valmistamaa vahvasti pippuroitua munakoisokaviaaria.


Ruuan jälkeen Dekov käy autoon pitkäkseen. Hän on ajanut runsaan vuorokauden kahden tunnin unilla: ensin Melitopolista Kiovaan ja sieltä takaisin etelään. Matkaa on takana jo noin 2000 kilometriä.


Valokuvaaja Juha Metso , 37, ryhtyy yrittämään kameran linssiin kenttäkerttusta. Andrjušenko tähyilee kaukoputkeen, ja Popenko kirjaa havainnot punakantiseen vihkoon.


Lammelta matka jatkuu kohti Leninin perintö -osuuskuntaa: aavikkohaukka, Sivašin lahtien suolasta valkeat rannat sekä Pohjois-Krimin kanava, joka tuo kuivien maiden riisipelloille vettä Ukrainan valtavirrasta Dnepristä.


Hieman ennen osuuskunnan keskuskylää Zavet Leninskiä matka pysähtyy lehmälaumaan. Ruskeilla, mustilla ja mustankirjavilla lehmillä on pienehköt utareet, eivätkä eläimet tarvitse liivejä toisin kuin suomalaiset kanssasisarensa.


Valokuvaaja palaa sisälle autoon. Reitti näkyy ja tuoksuu: ovelta peräpenkille johtavat paksut ruskeat sandaalinjäljet. Ne saavat jäädä kuivumaan itsekseen lattiaan.


Zavet Leninskissä auto nyökkii hiekkateitä venäjänsiniselle takorautaportille. Sen takana aukeaa Mykola ja Tatjana Arsijevitšin puutarha, josta kerätään eväskoriin viinirypäleitä, luumuja, kurkkuja ja tomaatteja. Portin pielestä Popenko poimii näytiksi kovan vihreän pallon. Hedelmälihan alta paljastuu saksanpähkinä.


Lounas nautitaan opettaja Anna Šerematovan luona. Dekov mutustelee voileipien, salaatin, borssin ja spagetin kyytipojaksi punaista chiliä. Väkevä mauste puristaa nenänpielestä hikeä. Kerrostalon avoimesta ikkunasta kuuluu kaakatusta ja ammuntaa.


Illan oluet ostetaan Rjumšinon kylästä. Metso bongaa syyriantikan ja Hölttä kylän jälkeen kolme paksujalkaa. Kaukoputki osoittaa paksujalkojen haksahtaneen suuressa taivaallisessa jaossa väärään jonoon: päätä on ammennettu lusikalla, keltaista silmää kauhalla.


Tie yöpaikalle Naimanin niemeen kulkee Andrei ja Maripat Jaremtšukin pihan läpi. Ruskeaksi paahtunut alaston pikku Timur , 2, ihmettelee vieraita äitinsä sylistä, ja siat Maška ja Vaska syövät ruohoa karva täynnä kärpäsiä. Maripat-emäntä tuo sisältä leivän ja saa vastalahjaksi paketin Fazerin lakritsipötköjä.


"Sairaasti tatteja tuolla merellä", Hölttä huomaa Naimanin niemellä jo autosta. Outo sienihavainto osoittautuu ristisorsiksi, Tadorna tadorna . Latina ja sen johdannaiset ovat lintutieteilijöiden ja -harrastajien lingua franca, yhteinen kieli.


Auto pysähtyy kymmenmetrisen savitöyrään reunalle. Ovi avautuu, ja välittömästi on selvää, mistä Sivaš - Haiseva meri - on saanut nimensä. Nenässä huuruavat terveyskylpylöiden väkevät kananmunahoidot.


Töyräältä näkee Kiinaan, Kitain saarelle. Riisuudun alasti, kierrän rantaan ja lähden kävelemään kohti 3-4 kilometrin päässä odottavaa saarta. Nilkka painuu vihreän limapohjan läpi mustaan simpukankuorista karkeaan mutaan. Vesi pöllyää, vaan ei syvene.


Puolimatkassa Kiinaan annan periksi ja käännyn takaisin. Vettä on minua puolimatkaan.


Tiistaina retkikunta suuntaan Sivašin hallintokaupunkiin, noin 30000 asukkaan Džankoihin. Pitää varata junaliput paluumatkaa varten sekä ostaa syntymäpäivälahja Mykola Arsijevitšille, oppaiden ystävälle, jonka puutarhasta maanantaina haettiin vihanneksia.


Auto jää torin varteen: disko, Leninin muistomerkki sekä Ladan katolla lehmän sorkat. Nivelpallot kiiltävät kosteanvalkeina. Niistä näkee, että konepellin paistit ja kyljenkimpaleet ovat takuutuoreita.


Illalla Dekov viipaloi paistinpannuun saloa , suolattua ihraa. Ukrainan kansallisruoka kuuluu perusosana Popenkon ja Andrjušenkon henkilökohtaiseen kansallisruokaan, erinomaiseen sipuli-tomaattimunakkaaseen.


"Vitt-vi-vitt", viiriäinen - venäjäksi ja ukrainaksi perepel - tapailee ruohikossa u-kirjainta.


"Sulkekaa silmät", Popenko käskee kuuntelemaan ja nappaa pöydältä viimeisen läskinpalan.


Ruuan jälkeen arolla liehuu valkea lippu. Andrjušenko kykkii muutaman kymmenen metrin päässä painaumassa ja heiluttaa vessapaperia tummenevassa illalla.


Vilkaisen olan yli orgioihin. Villapaidan selkä kuhisee pieniä kärpäsiä kuin festarikansaa. Joka toinen on kiivennyt joka toisen selkään, ja ulokkeet heiluvat ankarasti. Solisti surisee jossakin niskan suunnassa.


Aamulla tuulihaukka saalistaa liki telttoja: tummat siivenkärjet, vaalea vatsa, pitkä pyrstö, lekuttaa ja liitää. Syöksyy kohti maata vartaloaan jäykästi käännellen, mutta kaartaa viime hetkessä takaisin.


"Sillä on lämpökamerasilmä", Metso tietää.


Dekov käynnistää auton. Edestä ja sivuilta pyrähtelee lentoon arokiuruja, ja tienvarren pensaissa istuu sininärhiä. Ollaan matkalla Bolšoi Blinille, Suurelle Lettujärvelle, jonka rantapelloilta Andrjušenko ja Popenko ovat laskeneet satapäin neitokurkia.


Perillä on kuitenkin pelkkiä tatteja, Tadorna tadorna . Ristisorsat pölähtävät ilmaan mustavalkeana pallona ja lentävät 2-3 kilometrin päähän.


"Virgo!" Andrjušenko osoittaa äkkiä taivaalle.


Järven yli lentää kolme neitokurkea, Anthropoides virgo . Ne näyttävät laskeutuvan järven toiselle puolen.


Lähdetään kiertämään Bliniä.


"O pole pole", Popenko siteeraa rantapellon reunassa Puškinin runoelmaa Ruslan ja Ljudmila. Pientareella päivystää harmaahaikara, ja kynnökseltä kiikari poimii vanhan urosmusikan, talonpojan.


"Kriiu-kriiu", tuuli kantaa korviin neitojen korkean veisun.


"Kriiu-kriiu", mutta mitään ei näy.


Torstaina teltat nousevat ainoan kerran koko matkalla kaltaistensa kylkeen. Andrjušenkon ja Popenkon työtoverit Melitopolista ovat pystyttäneet Soljonoje Ozeron - Suolajärven - kylän rantaan kahden viikon ajaksi rengastusaseman.


Aseman pienimmässä teltassa asuu lintuja.


Tutkija Vladimir Kinda työntää kätensä sisään ja poimii vuorotellen näytille kuovisirrin - lintumaailman sikanaudan -, isosirrin, lampiviklon ja pääskykahlaajan. Viklo änisee vaisusti "ää ää", mutta pääskykahlaaja iskee nokkansa empimättä Kindan sormeen.


Telttailijat jonottavat Dmitri Kivganovin loistutkimuksiin. Odessan yliopiston tutkija näyttää, miten kirppu kalastetaan siipiruotien välistä ottimen kärkeen. Joka linnussa elää 3-5 eri syöpäläislajia.


"Lennossa käy kova ilmavirta", Kivganov selittää. Syöpäläisten pitää täyttää tarkkaan oma elintilansa - esimerkiksi kahden siipi- tai untuvaruodin väliin jäävä rako -, etteivät putoa kyydistä.


Vesirajassa Tanja Kirikova kävelee gprs-paikannin kourassa. Sivašin rantaviiva vaihtaa paikkaa vuodesta toiseen, ja Kirikova tutkii, miten muutokset vaikuttavat kahlaajien ruokailutottumuksiin.


Ulompana selällä asettelevat lintuverkkoja yöksi pyyntiin aseman johtaja Iosif Tšernytško sekä hänen vaimonsa Raisa . Kahluumatkalla heidän luokseen salviat ja tataariviuhkot vaihtuvat suolayrteiksi, yrtit nilkankorkuiseksi vedeksi. Pohjaa kirjoo jalkapallokuvio, merkki siitä, että vesi on jossain vaiheessa kuivunut ja pinta repeillyt.


Tervehdimme kohteliaasti sameassa alle polvenkorkuisessa suolavedessä. Johtaja kertoo, mikä lintuja vetää Sivašiin. Pohja kuhisee hyttysentoukkia, ja totta, jo ensimmäisestä kourallisesta mutaa siilautuu kämmenelle kihisemään jotakin pientä ja punaista.


Mieleen nousevat ehtoollisen asetussanat: veri teidän edestänne vuodatettu. Sääski ylentää ihmisen, kohottaa luomakunnan kruunun taivaan linnuksi.


Lauantaina Andrjušenko ja Popenko paloittelevat ämpäriin kolme kiloa lihaa. Marinadi valmistuu tomaatin- ja sipulinlohkoista, suolasta, mustapippurista ja majoneesista. Pehmityksestä huolehtii puoli päivää takakontin rytkettä.


Mersun tähti osoittaa länteen kohti Krasnoperekopskin ja Armjanskin teollisuuskaupunkeja. Niiden lähivedet kuuluvat oppaiden mukaan Sivašin värikkäimpiin.


Tien varressa seisovat amerikkalaisen jalkapallon maalit, mutta pelissä on selvästi jotain periukrainalaista: yksinäinen mies työntää kovassa sivutuulessa itseään suurempaa traktorin sisäkumia. Touchdown ja kuusi pistettä.


Auton eteen ja sivulle ilmestyy valtavia pääsky- ja kottaraishyrriä. Metso ja Hölttä nousevat ulos kuvaamaan, ja auto pölähtää täyteen sääskiä. "Foto finlandese!" Dekov kiroaa ja alkaa raivokkaasti mäiskiä rätillä ympäriinsä.


Ulkona haisee lehmiltä: Kadyr ja Nariman Imersajev paimentavat niityllä Mustalaistanssijatarta ja noin 240tä muuta Tšaikinon kylän kaunotarta.


Perillä Krasnoperekopskin takavesillä alkaa Vantaa. Patoaltaat muuntelevat Tikkurilan värikartan punaista ja keltaista, ja Sivaš itse lainehtii violettina. Altaiden väliseen laaksoon on kuollut hevonen. Kallo on paljas, harja pelkkä peruukki ja nahan verhoamat kyljet kiveä.


Illalla maistuvat saslikki, perunat ja votka.


Sunnuntaiaamuna valokuvaaja Metso uhraa keksinmuruja lintujen jumalalle Tsendarille. Tapa on peräisin Suomenlahden ulkosaarilta, missä Metso on vuosia seurannut lintujen kevätmuuttoa Arcticaa.


"On tehty joskus sillivoileivätkin ja viety rantakiville."


Hölttä korostaa, että se ei sitten ole stendari, sytytin.


Tsendari vaihtaa murut retken viime neitoihin: "kriiuu" kuuluu ja siivet piiskaavat ilmaa, mutta lähelle eivät laske.


Ilta tuo Asovanmeren ja Arabatskaja strelkan 115 kilometriä pitkän niemimaan, joka lähes täydellisesti eristää Sivašin muusta merestä. Teltat nousevat Sivašin puoleiselle rannalle, ja aamu näyttää tuhansien ja taas tuhansien merimetsojen työmatkan: Sivašin saarilta Arabatskajan yli Asovanmerelle syömään ja yöksi taas takaisin.


Jäähyväispäivällinen nautitaan kahvila Tšaikassa, Lokissa. Borssia on vain kahdelle kuudesta, mutta se on normalno . Popenko johtaa viimeisen kerran lintukuoroaan: mo-ne-du-la, mo-ne-du-la (naakka, Corvus monedula ) sekä kohottaa maljan.


"Punatulkku!" Kippis kurjet ja neidot sekä lentävät perepelit.



 
 

Galleriat

 

Harri Hölttä


 
 

© 2011 Harri Hölttä | Toteutus Suomimedia Oy | Virtalähteenä Drupal