Bookmark and Share
 
   
 

Linnut



Aloitin lintuharrastuksen kymmenvuotiaana, ensimmäiset muistiinpanot muuttolinnuista ovat keväältä 1985. Muita harrastajia ei samoilla seuduilla juurikaan ollut, mutta onneksi pääsin mukaan kaikenkarvaisille kevätretkille jo vaahtosammuttimen kokoisena (mm. Virolahti 1986, Liminganlahti ja Jurmo 1987, Utö 1988 yms.).



Valtaosa linturetkistäni on aina ollut koti- tai lähikuntiin suuntautuneita lähialueretkiä, johtuen pitkälti siitä että ajokorttia ei ole koskaan tullut hankittua. Harvat ulkomaan linturetket ovat suuntautuneet ennenkaikkea Eestiin. Staijaaminen eli lintujen muuton seuranta on myös meikäläisen mieleen. Valokuvatessa linnuista ei sen sijaan ole tullut minulle suosikkiryhmää, vaan olen kuvannut luontoa laajemmin (kts. kuvia).



Pidän silkkihaikaran tai avosetin kaltaisista näyttävistä ja helposti tunnettavista lajeista, jotka määrittääkseen ei tarvitse päästä näkemään ulkohöydyn kovertumia tai vastaavia tarpeettomia pikku yksityiskohtia. Lempilintujani ovat kuikka ja kalalokki, joiden samanaikainen metakka sumuisella järvellä on hieno elämys.



Pidän myös erilaisista pinnakisoista, vaikken niissä koskaan voitakaan, sekä lintuasemaelämästä, koska siellä pääsee hyvin eroon normaaleista arkirutiineista. Kuusamon lintumaratonilla olen ollut mukana kolmena vuonna varsinaisena maratoonarina, eli olemme olleet liikkeellä jalan. Kahteen otteeseen minulla on myös ollut mahdollisuus viipyä pitempään lintuasemilla. Muistikuvia Jurmosta keväältä 2003 voi lukea alempaa näiltä sivuilta ja Lågskärilta huhtikuulta 2008 osoitteesta http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/blog/2065



 
 

Galleriat

 

Harri Hölttä


 
 

© 2011 Harri Hölttä | Toteutus Suomimedia Oy | Virtalähteenä Drupal