Harri Hölttä

Jaa mää vai?

Olen syntynyt Lapissa, Sodankylässä marraskuun toisena Herran vuonna 1975. Lapintielle emme kuitenkaan jääneet eikä minusta lappilaista tullut: jo kahta vuotta myöhemmin muutimme Sodankylästä lähemmäs varsinaisia sukujuuria Kuopioon. Sieltä matka jatkui edelleen Savonmuata vastapäivään kiertäen Nilsiään (1983) ja Varpaisjärvelle (1986).


Alkukesällä 1994 kirjoitin ylioppilaaksi Lapinlahden taidelukiosta. Koska opiskelujen suunta ei tuolloin ollut vielä selkeä, palasin koulunpenkille takaisin vasta vuonna 1998. Paikaksi valikoitui silloinen Joensuun yliopisto ja pääaineena kotimainen historia, jota maustoin vielä yhteiskuntapolitiikalla ja ympäristönsuojelulla. Välivuodetkaan eivät toki menneet harakoille, ehdin käydä muun muassa Limingan kotitalousoppilaitoksessa, siviilipalveluksessa sekä ottaa ensikosketuksen pääkaupunkiseutuun.


Linnuista ja luonnosta olen ollut kiinnostunut 1980-luvun puolivälistä lähtien ja pian mukaan tuli myös valokuvaaminen. 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta alkaen aloin myös toimia lintu- ja luontoharrastusjärjestöissä (Luonto-Liitto, BirdLife Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto). Tämä johti myöhemmin niin erilaisiin luottamustehtäviin kansalaisjärjestöissä kuin työtehtäviinkin: olen ollut mm. Suomen luonnonsuojeluliitossa metsäasiantuntijana vuosina 2000-2001 ja 2006-2009. Järjestötoiminnassa olen ehtinyt tekemään lähes kaikkea mahdollista laidasta laitaan, osallistumaan niin mielenosoituksiin kuin ministeriöiden työryhmiinkin.


Vuoden 2010 alussa palasin opiskelujen pariin ja siitä lähtien on työn alla ollut väitöskirja Itä-Suomen metsien tilasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Samalla on tullut perehdyttyä muihinkin ympäristöhistorian teemoihin, kuten sota-ajan pulavuosina tapahtuneeseen vesilinnustukseen ja uusimpana aiheena Vienan Karjalan ympäristöhistoriaan. Samalla olen palannut pääkaupunkiseudulta takaisin Itä-Suomeen päin ja asun nykyään Joensuussa.


En edelleenkään tiedä tarkkaan mitä minusta tulee isona. Useimpiin eteen tuleviin ongelmiin olen oppinut suhtautumaan toisaalta maltilla, toisaalta mustallakin huumorilla – liekö sitten osa itäsuomalaista verenperintöä. Muutoin ympäristökysymysten parissa nimittäin murehtisi itsensä helposti hermoraunioksi. Historiassa minua kiinnostaa erityisesti ympäristöhistoria, luonnonvarojen käyttö ja ihmisen vaikutus luontoon – menneisyydessä tehtyjen virheiden välttäminen tulevaisuudessa ja tulevaisuuden ennakoiminen.